Võrun kupeessa sijaitseva Roosisaar on samalla kertaa kaupungin lomaalueen osa ja itsenäinen niemi, johon pääsee autolla vain kiertämällä monen kilometrin mittaista metsätietä pitkin. Kävellen pääsee perille varmasti nopeammin: maan pisintä riippusiltaa pitkin. Tuhansia vuosia sitten Roosisaar oli toden totta saari, joka sai nimensä luultavasti saarella kasvaneista lukuisista metsäruusuista, joita sieltä enää kovin helposti ei löydä. Autolla Roosisaarelle saapujaa tervehtivät ensimmäisenä yksinkertaiset alkuperäismaatilat. Suoraan Võrusta perille päässyt kävelijä näkee ensin kauniin järvenpinnan ja suuren sillan, joka johtaa Tamula-järven suun ylitse. Sieltä alkaa Vahejõgi-joki, joka yhdistää Tamula-järven Vagula-järveen.

Kun riippusilta on ylitetty, katseita keräävät ikitammet, joiden luona oli muinainen Tamula (3000-2000 vuotta eaa.), jota pidetään Võrumaan asutuksen kehtona. Tamulan sijainti löydettiin sen jälkeen, kun võrulainen Ida Kepnik löysi veteen pudonnutta sormusta etsiessään alkuhärän eli tarvaan sarven ja luita. Myöhemmin löydettiin paikalta myös naisen pääkallo, jota vanhempaa ei Virosta ole löydetty, sekä enemmän meripihkaesineitä kuin yhdestäkään muusta taajamasta Virossa.

Asutuksen välittömästä läheisyydestä alkaa Kuninga talu neljine taloineen, tenniskenttineen ja kauniisti huollettuine ympäristöineen. Sillan ylitse kulkeva mukava kylätie kutsuu polkupyöräretkelle tai lenkille.

Kuninga talun nimi ei ole tullut sattumalta. Siellä asunut entinen talon isäntä, nykyisen emännän Siljan isotädin mies Kusta kuljetti kaupungin väkeä veneellä Roosisaarelle ja takaisin kaupunkiin. Siksipä häntä kutsuttiinkin saaren kuninkaaksi.
 

1950-luvulla saaren asukkaat keräsivät rahaa ja rakensivat 90 metriä pitkän puusillan, joka kesti yli 40 vuotta. Vain keväisin kelirikon aikaan kaupunkiin piti mennä kiertotietä maata pitkin ja nousuveden aikana veneellä. Uusi betonisilta valmistui vuonna 1998.

Kuninga talu on mukava rentoutumispaikka. Maaseudulle tyypillistä on hiljaisuus ja oma rauha, vaikka kaupungin läheisyyden ansiosta (500 metriä sillan ylitse) voi nauttia myös kaupungin melskeestä.